Riitta Hyppänen – Kohti merkityksellisempää ja miellekkäämpää työelämää.

Kategoriat
Työhyvinvointi johtaa tuloksiin

Henkilöstöteko-kilpailun tunnelmia

Henkilöstöteko-kilpailu järjestettiin jo 15. kerran. Finalistien palkitseminen Ilmarisella kuuluu ehdottomasti vuotuisiin juhlahetkiini. HENRY ry:n kunniajäsenenä ja arviointiryhmän puheenjohtajana sain pitää puheen ennen kolmen kehityshankkeen esittäytymistä seminaariväelle. Tunteikas puheeni sujui suurin piirtein näin. Hyvät kuulijat, hyvät henkilöstöjohtamisen ja työhyvinvoinnin ystävät! Tervetuloa Henkilöstöteko-kilpailun finaaliin! Ennen kolmen finalistin esittäytymistä ja palkintojen jakoa jaan muutamia ajatuksiani kanssanne HENRY ry:n […]

Kategoriat
Esimiesosaaminen Johtaminen ja johtajuus

Etäjohtaminen on hybridijohtamista

Mitä moninaisemmaksi uudet työn tekemisen muodot käyvät, sitä enemmän on kiinnitettävä huomiota etäjohtamiseen! Aikana, jolloin etätyö merkitsi pääsääntöisesti kotona tehtävää työtä ennalta sovittuina päivinä, ajattelimme, että etäjohtamisen haasteellisimmat asiat liittyvät suorituksen johtamiseen ja ergonomiaan. Kyllä vaan, tulokset ja turvallisuus ovat yhä tärkeitä asioita. Aikaansaannoksia on synnyttävä ajasta ja paikasta riippumatta, siksi sekä tekijän että työvälineiden […]

Kategoriat
Kasvu yrittäjäksi Pieniä suuria tekoja Riitta ja Rubiikki

Kiitoksen aika

Yrittäjyystarinani alkoi virallisesti 10 vuotta sitten 15.7.2005 sain valmiiksi tarvittavat paperit liiketoimintasuunnitelmineen. Osakeyhtiön perustamiskokous oli pidetty jo viikolla. Yhtiön perustamiskirja, yhtiöjärjestys sekä Y1-liite oli laadittu saatujen ohjeiden mukaisesti. 8000 euron osakepääoma oli maksettu. Isoja, isoja päätöksiä pienelle ihmiselle. Tätä ennen oli tapahtunut jo paljon. Olin mietiskellyt. Ideoinnut. Tehnyt lukuisia SWOTteja. Hankkinut tietoa monilta viranomaisilta. Kokenut […]

Kategoriat
HR-osaaminen Tolkkua työelämään

Ensivaikutelma ja jälkimaku

Ensivaikutelma ratkaisee paljon rekrytointitilanteessa Se hetki, kun mahdollinen työnantaja kohtaa potentiaalisen työnhakijan, jää kummallekin mieleen. Henkilöstöjohtamisen kirjoissa annetaan neuvoja, miten työhaastattelussa on korostettava hyvää työnantajakuvaa ja vahvistettava brändimielikuvaa. Samoin neuvotaan jokaisessa työnhakuvalmennuksessa. Siellä muistutetaan mm. käden puristuksen lujuudesta, katsekontaktin luontevuudesta sekä tietenkin aidosta hymystä. Ensivaikutelma rakentuu ennen ensimmäistä kohtaamista Rekryilmoitus kertoo faktat, mutta myös viitteitä […]

Kategoriat
Työhyvinvointi johtaa tuloksiin

Tuloksellisia henkilöstötekoja

Työelämässä tapahtuu paljon hyvääkin Helmikuussa meitä hemmotellaan välillä hyvillä uutisilla. Torstaina 5.2. julkaistiin tulokset Suomen Parhaat Työpaikat –tutkimuksessa. Loistavia esimerkillisiä työpaikkoja! Joulukuun ja tammikuun aikana on ollut käynnissä Henkilöstöjohdon ryhmä – HENRY ry:n kilpailu vuoden 2014 henkilöstöteosta.  Henkilöstöteko-kilpailu järjestettiin nyt 15. kerran. Kilpailussa etsitään esimerkillisiä, ajankohtaisia, innovatiivisia ja myös yhteiskunnallisesti vaikuttavia tekoja. Tässä ajatukseni vuoden […]

Kategoriat
Itsensä johtaminen Johtamista puutarhurin silmin

Projektia pukkaa

Ihailen monenlaisia ihmisiä, mm. ammattitaitoisia, määrätietoisia, systemaattisia, tehokkaita ja luovia. Projektityö on parhaimmillaan sellainen: sillä on fokusoitu tavoite, tiukka aikataulu, se on ennen kaikkea uuden kehittämistä. Tuloksia syntyy, ja niitä voi arvioida aikataulun, kustannusten ja tuotosten laadun suhteen. Yksi selkeä projekti on etukäteen suunniteltava kokonaisuus. Käytännössä yksi projekti on riippuvainen monesta muusta kehityshankkeesta. Ellei suunnitteluvaiheessa […]

Kategoriat
Tolkkua työelämään Uudistuva kehityskeskustelu

Kehityskeskusteluista onnistumiskeskusteluihin

Olipa kerran auditorio täynnä yrityksen ylintä ja keskijohtoa. Olin juuri piirtänyt fläpille kolme maagista lukua: paljonko kehityskeskusteluihin oli kulunut aikaa henkilötyövuosina, mitä se tarkoitti rahassa ja minkä arvosanan henkilöstö oli antanut kehityskeskusteluille. Surkeat luvut tuijottivat fläpiltä johtajia. Hetki oli lyhyt mutta hiljaisuus ikuisuuden mittainen. Lopulta toimitusjohtaja kysyi ääneen sen, mikä jo leijui ilmassa: pitäisikö meidän […]

Kategoriat
HR-osaaminen Osaaminen ja oppiminen Työelämän tulkki

Osaaminen ja koulutusvähennys

Pitkään kiistanalainen asia osaamisesta sai sinetin juuri ennen joulua. Eduskunta hyväksyi lain ns. kolmen päivän koulutusoikeudesta ja siihen liittyvästä ylimääräisestä verovähennysoikeudesta. Uusi käytäntö on voimassa 1.1.2014 alkaen. Mistä tässä on lyhyesti kyse? Työnantaja voi verotuksessaan saada ylimääräisen verovähennyksen siitä, että on huolehtinut henkilöstönsä ammatillisen osaamisen kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Automaattista tämä ei ole, vaan vaatii tietyt […]

Kategoriat
Itsensä johtaminen Johtaminen ja johtajuus Tolkkua työelämään

Myönteisyyden voima

Myönteisyys on voimaa. Emme voi aina päättää asioita, joita ympärillämme tapahtuu. Voimme kuitenkin päättää tekemisistämme ja erityisesti voimme päättää siitä, miten suhtaudumme niihin. Miten reagoimme negatiivisiin uutisiin, tapahtumiin, vastoinkäymisiin, haasteisiin, ihmisten kohtaamisiin? On totta, että uutiset tuovat esille negatiivisia asioita: YT-neuvotteluja, konkursseja, onnettomuuksia. Näin on ollut ja tulee varmaan olemaan. Vuonna 2010 Pauli Juuti tutki […]