Syksyyn kuuluu uuteen valmistautuminen ja menneen tarkastelu. Syksy on sadonkorjuun ja suunnittelun aikaa. Puutarhuri-Riitta ja työelämän kehittäjä Riitta pohtivat usein samoja asioita. Sitä saa, mitä on kylvänyt Puutarhurille tärkeitä asioita viljelyn onnistumisen kannalta ovat kasvivalintojen lisäksi maaperä ja ravinteet sekä olosuhteet: auringon määrä, lämpötila, sateet ja tuuli. Onnistuneen henkilöstöjohtamisen kannalta taas kiinnostaa, ovatko oikeat ihmiset […]
Avainsana: palkitseminen
Työelämässä tapahtuu paljon hyvääkin Helmikuussa meitä hemmotellaan välillä hyvillä uutisilla. Torstaina 5.2. julkaistiin tulokset Suomen Parhaat Työpaikat –tutkimuksessa. Loistavia esimerkillisiä työpaikkoja! Joulukuun ja tammikuun aikana on ollut käynnissä Henkilöstöjohdon ryhmä – HENRY ry:n kilpailu vuoden 2014 henkilöstöteosta. Henkilöstöteko-kilpailu järjestettiin nyt 15. kerran. Kilpailussa etsitään esimerkillisiä, ajankohtaisia, innovatiivisia ja myös yhteiskunnallisesti vaikuttavia tekoja. Tässä ajatukseni vuoden […]