Tiukka tilanne – käytännön neuvoja työvoiman sopeuttamiseen ja uudistustyöhön julkistettiin 19.4.2013 Helsingissä Tammen talossa. Olin kutsunut ihmisiä elämäni eri vaiheilta mukaan. Paikalla oli asiakkaita, yhteistyökumppaneita, entisiä työkavereita, ystäviä ja some-heimolaisia. Moni kutsutuista joutui jäämään pois työkiireidensä takia. Kirjan julkistustilaisuudessa on totutusti kiitospuheita ja kirjan esittelyä. Perinteitä noudatettiin tässäkin, vaikka kyse oli Kauppalehden Johtamisen käsikirjojen ensimmäisestä […]
Avainsana: kirja
Tiukka tilanne –kirja on lähetetty kirjapainoon. Muutaman viikon päästä kirja on valmis kauppojen hyllylle ja verkkokauppojen sivuille. Kirja on valmis. Sitä on kirjoitettu syksyn pimeinä iltoina, harmaina talvipäivinä ja monena viikonloppuna. Ympäröivä maailma on kertonut lähes joka päivä jonkun yrityksen YT-neuvottelujen käynnistymisestä tai päättymisestä. Jokainen irtisanomisuutinen on koskettanut erityisellä tavalla. Olo on vähän kuin laittaisi […]
Some-nälkä kasvaa syödessä
Jo muutaman ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisen jälkeen ymmärsin, että blogi ilman vuorovaikutteisuutta ei ole oikea blogi. Yritykseni sivut eivät mahdollistaneet toimintoja, joita olisin tarvinnut. Siksi kirjoitusintoni hyytyi tältä osin. Muuten olin aktiivinen: kirjoitin erillisiä artikkeleita ja uuden kirjankin. Sosiaalista mediaa kohtaan kokemani epävarmuus on vähentynyt aktivoitumisen myötä. Ensin liityin LinkedIn:iin. Askel Twitteriin oli jo edellistä paljon […]