Riitta Hyppänen – Kohti merkityksellisempää ja miellekkäämpää työelämää.

Kategoriat
Pieniä suuria tekoja Riitta ja Rubiikki

Joulun voima

Joulu yllättää monella tavalla vuodesta toiseen. Vaikka kalenteripäiväys on aina sama, niin kummasti tuntuu vuosi vuodelta, että joulu yllättää aina vaan. Jouluvalmistelujen lisäksi vuodenaikaan liittyy etenkin yrittäjillä monenlaista puuhaa juuri ennen kalenterivuoden loppumista. Joulu on sekoitus perinnettä ja yllätyksiäkin Monessa perheessä joulupöydissä ja joulun puuhissa vanhat perinteet kohtaavat tämän ajan mieltymykset. Toivottavasti mahdollisista näkemyseroista osataan […]

Kategoriat
Pieniä suuria tekoja Riitta ja Rubiikki

Hyväntekemisen taikaa

Alkuvuoden aikana olen miettinyt laajemmin hyvän tekemisestä – miksi vain jouluna herkistymme? Hyvän tekeminen ja välittäminen ei ole vain joulun asia. Laskiaistiistainakin voi tehdä hyviä päätöksiä. Pohdiskeluni tuloksena syntyi ajatus hyvän tekemisen kampanjoista. Päätin ryhtyä lahjoittamaan osuuden avointen valmennusteni tuotoista jaksoittain johonkin sellaiseen toimintaan, joka koskettaa minua erityisesti. Joulumuistamiseen varatut rahat yritykseni CM & HR […]