Työnmurros, uusityö, työelämän muutos ja uudistuminen – näihin sanoihin törmäämme entistä useammin. Voi olla, että ymmärrämme niiden sisällön ja vaikuttavuuden erilailla. Termien merkitysten ja vaikuttavuuksien lisäksi näkemyksemme eroavat aika lailla ajankohdasta, jolloin työnmurros on täällä – Suomessa, meidän firmassamme, minun tiimissäni ja ennen kaikkea minun työssäni.

Suhtautumiseen vaikuttavat paljolti omat näkemykset

On aina eri asia silmäillä lehdestä digitalisaatiota, automaatiota, tekoälyä (AI), lisättyä todellisuutta (AR), robotisaatiota koskevia kirjoituksia kuin ajatella itseään tuon kaiken keskellä. Arjen valintojemme mukaan joko luemme noita kirjoituksia tai sivuutamme ja kohdistamme huomiomme johonkin selkeämpään, konkreettisempaan, kiinnostavampaan. Sama valinta tapahtuu, kun päätämme, minkälaiseen työelämäkeskusteluun osallistumme.

Se, miten suhtaudumme työnmurrokseen, riippuu paljolti kaikista niistä elämän kokemuksen myötä syntyneistä näkemyksistämme ja kokemuksistamme. Toinen vaikuttava tekijä on se, miten avoimen kiinnostuneita olemme erilaisista tulevaisuuden skenaarioista koskien työelämäämme ja miten paljon käytämme aikaa näiden asioiden parissa.

Siedätyshoito tasoittaa tietä uuteen

Olen jo muutaman vuoden ajan ollut erityisen kiinnostunut näistä teknologian mahdollistamista muutoksista. DigiRiitan kokemuksista voit lukea täältä. Siedätän itseäni tilaisuuksissa ja keskusteluissa, joissa puhutaan paljon minulle vierasta ja välillä jopa utopistista ”kieltä”. Silmät pyöreänä ihmettelen, että miten ja milloin nuo tulevaisuuden kuvaukset voivat olla totta. Mitä enemmän osallistun ja mitä enemmän käyn itseni kanssa reflektointikeskustelua, sen todennäköisemmältä nuo asiat vaikuttavat. Oma näkemykseni haastetaan jokaisessa tilaisuudessa ja sen pohjalta syntyy mielessäni taas jotain uutta.

Viime viikolla oli tiistaina siedätyshoitoni superpäivä. Ensin Digitalist-tapahtumassa muutoksesta ja uudistumisesta konkreettisten yritysesimerkkien ja keynote-puhuja Alexander Stubbin kera – liveblogista löytyy esitysten keskeinen sisältö. Sitten Työelämä2020 Workup17 workshop aiheesta Robotti työkaverina. Siellä se Zora robotti osallistui paneelikeskusteluun :). Samana päivänä VTT julkisti tiekarttansa, jossa todetaan, että Suomi kuuluu tekoälyn voittajiin. Tämä vaatii oikeita toimenpiteitä: mm. keskustelua, rohkeutta, yhteistyötä ja oppimista. Päivän kruunasi illalla osallistuminen työn murrosta käsittelevään tilaisuuteen. Yli 12 tuntia yhtä soittoa intensiivistä pohdintaa tulevaisuudesta jätti varmasti jälkensä.

Työnmurros ei ilmoita ennalta saapumisaikaa

Työnmurros ei ala äkkirysäyksellä eikä sille ole olemassa alkamispäivämäärää. Se tulee hiljaa hiipien tai kehitysloikkien avulla. Muutos voi periaatteessa astua voimaan yhdellä tiedotteella, uudistuminen alkaa pienestä. Ensin puheita, sitten laajempia keskustelutilaisuuksia, ensimmäisiä kokeiluita, niistä oppimista ja sitten päätöksiä seuraavista askeleista. Kannattaa olla aistit valppaana.

Miten voimme varautua työnmurrokseen jo nyt?

Usein kuultuja kysymyksiä: miten voi varautua johonkin sellaiseen, mitä ei vielä ole eikä ole varmaa, että se toteutuu? Niinpä. Olen elinikäisen oppimisen apostoli, olen opiskellut koko ikäni enkä ole koskaan harmitellut mitään, mitä olen oppinut, vaikken kaikkea oppimaani ole käyttänytkään. Voin harmitella turhaa työtä, mutta ajankäyttöäni, jonka olen investoinut oppimiseen, en kadu koskaan.

Tulevaisuuden osaamisen ja oppimisen yhteydessä liian usein alkaa puhe koodaamisesta. Ei meistä kaikista koodareita tarvitse tulla. Sen sijaan voitaisiin aloittaa valmistautuminen tulevaan osaamisilla, joista on hyötyä jo saman tien.

Mitä enemmän teknologiaa työhömme tulee, sitä enemmän tarvitaan ihmisosaamista, kohtaamistaitoa, empatiaa, kykyä katsoa asioita monelta kantilta, kykyä keskittyä, kykyä olla läsnä, kykyä tuottaa arvoa toiselle ihmiselle. Uudistuminen tarvitsee myös uudenlaista johtamista, uudistumisjohtamista.

Ennen kaikkea tarvitsemme taitoa, jolla opimme jälleen oppimaan ja innostumaan oppimisesta. Odotan kiihkeästi aikaa, jolloin oppiminen ei enää tapahdu luokkahuoneessa irrallisena tapahtumana, vaan oppiminen ja työ integroituvat. Uusi työ muuttuu oppimisen kautta arvon tuottamiseksi vuorovaikutussuhteessa. Ihmiseltä ihmiselle.