En ole kuullut yhdestäkään organisaatiosta, joka EI haluaisi onnistua ja menestyä – olivatpa ne pörssiyhtiöitä, mikroyrityksiä, startupeja, kuntia, kaupunkeja, virastoja tai yhdistyksiä. Osa ilmoittaa aikovansa kasvaa, osa haluaa uudistua, osa ilmoittaa tavoitteekseen pärjätä nykyisellään. Jotta tavoitteet voidaan saavuttaa, on luotava vahva onnistumisen kulttuuri. Millaiset edellytykset onnistumiselle on? Minkälaisia onnistumisen polkuja henkilöstölle on luotu tai raivattu? Onko onnistumisen kulttuuri vain unelmia vai oikeasti totta?

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Pohdin tässä kirjoituksessa työelämän terminologiaa onnistumisen kulttuurin luomisen näkökulmasta.

Uskomusten ja ilmaisujen voima

Mahatma Gandhin ajatuksia lainaten: Uskomuksemme vaikuttavat ajatuksiimme, ajatuksemme sanoihimme, sanamme tekoihimme. Mikäli toistamme tekoja riittävästi, niistä tulee toimintatapoja. Riittävän usein ja kauan toistettuina niistä syntyy arvoperusteisia valintoja. Kuulostaa mielekkäältä ja itsestäänselvältä.

Jos haluamme luoda onnistumisen kulttuuria, on meidän oikeasti uskottava siihen, että voimme onnistua, niin tulevana syksynä kuin myös tulevina vuosina. Tämän ääneen sanominen vaatii rohkeutta. Uskomusten pitää olla aitoja, jotta niillä olisi voimaa. Siksi aitous ja rehellisyys vaativat rohkeutta.

Monissa blogeissa ja verkkokeskusteluissa johtamista ja johtajuutta kuvataan hyvinkin tunteikkaasti ja innostavalla tavalla. Usein keskusteluissa syntyy listauksia hyvän johtajan ominaisuuksista tai odotuksista johtajuutta kohtaan. Sanoilla on väliä. Kunpa noista energiaa tihkuvista ilmaisuista pienikin osa löytyisi arjen kielestä työpaikoilla ympäri Suomen. Kannustavuuden ja kehityshenkisyyden soisi leviävän käytännön työelämään.

Johtamisen sanat kuulostavat mekaanisilta – missä ihmisyys?

Useimmat työpaikat ovat kirjanneet ylös mission, arvot, vision ja strategian. Useimmin ne tulevat vastaan henkilöstötilaisuuksissa, intrassa ja Powerpoint-esityksissä. Pyytäessäni kertomaan niistä omin sanoin olen saanut valitettavan usein vain hämmentyneitä katseita.

Pian koittaa ajanjakso, jolloin paljon aikaa ja energiaa kuluu toimintasuunnitelman, vuosisuunnittelun ja budjetin tekemiseen. Arki sujuu organisaatiorakenteen mukaisissa tulosyksiköissä, joissa toimitaan määriteltyjen ja sertifioitujen prosessien mukaisesti. Projektityö tuo lisämaustetta monen arkeen. Tavoitteet ohjaavat tekemistä niin talon, tiimin kuin yksittäisen työntekijän tasolla. Sitten on oltava mittarit, joiden avulla tavoitteiden saavuttamista seurataan. Arjen elämää rikastavat lisäksi erilaiset muutoshankkeet. Kaiken keskellä muistutetaan, että tärkeintä on asiakaskokemus.

Näitä termejä on käytetty jo vuosikymmeniä ja kaikki niistä ovat yhä tärkeitä. Yhtä kauan on ollut käytössä kehityskeskustelu, jonka peruselementtejä ovat suoritusten arviointi, tavoiteasetanta ja kehittymissuunnitelman laadinta. Kehityskeskustelusta on tullut toiveiden työkalu, jolla pitäisi saada aikaiseksi sitoutumista, motivoitumista, huippusuorituksia sekä kehittymistä. Pitäisi.

Kehityskeskustelu – kuten mitkään muutkaan edellä mainitut termit ja käytännöt – ei ole lailla määrätty, vaan niiden hyödyntäminen perustuu tahtoon. Voimme siis tehdä päätöksiä, miten näitä käytäntöjä kutsutaan ja sovelletaan. Onneksi nykyään tuttuja työkaluja on osittain opittu myös kyseenalaistamaan.

Pakko siis kysyä: olisiko aika päivittää johtamisen terminologia tähän aikaan?

Kun ihmisten osaaminen ja oppimiskyky ovat organisaation tärkeintä uudistumiskyvyn pääomaa, miksi johtamisen ilmaisut ovat yhä niin mekaanisia? Miksei niissä näy ihmisyys, tunteet, energia?

Onnistumisen kulttuuri kaipaa uusia ilmaisuja

Jos olet kanssani samaa mieltä, että tietyt termit – strategian jalkautus, suorituksen johtaminen, tavoiteasetanta, toimenkuva, suorittava porras jne – eivät luo hyviä työpäiväkokemuksia eivätkä tue onnistumisen kulttuurin luomista, keksi tilalle korvaavia, parempia ilmaisuja. Tai jos kehityskeskustelu on saanut negatiivisen maineen ja palaverit kyllästyttävät, on aika tehdä muutoksia. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä sanojen vaihtamisesta, vaan kokonaan uudelleen ajattelusta:

• Mitä johtamisen käytänteillä oikeasti tavoitellaan?
• Sytyttävätkö käytännöt innostusta? Luovatko ne energiaa?
• Miltä termit kuulostavat työntekijöiden korvissa?
• Rakentavatko ilmaisut ja käytännöt luottamusta tulevaan?
• Lisäävätkö ne arvostusta?
• Korostuuko niissä yhdessä oppiminen?
• Miten käytännöt toimivat onnistumisen kulttuurin perustana?

Tässäkin asiassa huomaa, että kritisointi on helppoa ja ratkaisujen tarjoaminen vaikeaa. Ihmiset kaipaavat suuntaa, selkeyttä, sujuvuutta, mutta myös sosiaalisuutta ja saavuttamisen arvoisia asioita. Myös onnistumisten seuranta on tärkeää. Toimisivatko alla olevat sanat onnistumisen kulttuurin kivijalkoina? Syntyisikö näistä parempia työelämäjälkiä meille ja tuleville sukupolville?

• yhteinen suunta | yhteinen matka | yhteinen ymmärrys
• menestymisen mahdollistaminen | onnistumisten mahdollistaminen
• merkitysten etsiminen yhdessä

Normipalaveritkin saadaan tukemaan onnistumisia fokusoimalla aiheita niin, että tilaa jää oppimiskokemuksille, onnistumisille ja uuden ideoinnille. On hyvä varmistaa, että palaverin fokus on enemmän tulevaisuudessa kuin menneessä.

Kehityskeskustelujen uudistamiseksi suosittelen niiden muuttamista onnistumiskeskusteluiksi, joista olen aiemmin kirjoittanut. Ilo kertoa, että tästä onnistumiskeskustelusta on asiakkaillani paljon hyviä käytännön kokemuksia.

Tehdään unelmista totta yhdessä. Onnistumisen kulttuuri edellyttää rohkeutta, dialogia ja onnistumisten näkyväksi tekemistä.

Onnistumisen iloa ja energiaa!