Rakastan tätä muutosten ja oppimisen aikaa monista syistä. Tässä ajassa kysytään rohkeutta uuden oppimiseen, peräänkuulutetaan halua rakentaa siltoja ja luoda yhteyksiä. Tämä aika tarjoaa mahdollisuuden kohdata erilaisia osaajia ja eri-ikäisiä yhteisten tulevaisuuteen liittyvien yhteisten haasteiden parissa. Ei tämä muutosten ja oppimisen aika ole pelkkää teknologiapuhetta, myös humaanisuuden tarve voimistuu. Ihmisen ainutlaatuisuuden ymmärtäminen ja uusien teknologioiden nopea läpimurto luovat meille ennen näkemättömän tilaisuuden oppia kyseenalaistusten ja kokeilujen kautta. Olemmeko valmiit hyödyntämään tämän erityisen ajanjakson?
Rakastan tätä muutosten ja oppimisen aikaa, jossa korostuu rohkeus uuden oppimiseen
Aloitin työelämässä globaalissa isossa konsernissa, jossa arvostettiin ensisijaisesti teknistä osaamista ja hiukan kaupallisia taitoja. Juuri muuta ei tarvittu paitsi kielitaitoa, ja sekin päävoittoisesti saksan taitamista. Jotta tuossa maailmassa ja kulttuurissa pystyi pärjäämään, niin humanistin oli parasta opetella ymmärtämään bisneksen kieltä ja keskittymään tuottamaan arvoa omalla osaamisellaan. Tärkeimmiksi taidoiksi sujuvan saksan lisäksi osoittautuivat erilaisten ihmisten kohtaamisosaaminen, kyky oppia uutta (mitä tahansa eteen tuli), joustavuuden ja priorisoinnin tasapainoilu (Eurooppa, Aasia, Amerikka aikavyöhykkeet rytmittivät päiviäni), paineen ja epävarmuuden sietokyky.
Sama toistui myöhemmin siirtyessäni pörssiyhtiön johtoon vastaamaan henkilöstöjohtamisesta. Vierellä ei ollut HR-osaajia, vaan ICT-alan johtajia eri positioissaan. Kävi aika äkkiä selväksi, että nopeampi ja helpompi tie yhteiseen kieleen, on se, että opiskelen strategiajohtamista, talousjohtamista, markkinointia ja hiukan tietotekniikkaa kuin odotan, että johtoryhmä alkaa puhua ”hooärrää”. Näin se meni ennen.
Nyt tämä aikamme tarvitsee teknologian rinnalleen myös humaanisuutta, ihmisosaamista. Erityisen tärkeäksi muodostuvat taidot oppia uutta, kykyä oppia elämään kompleksisessa maailmassa.
Rakastan tätä muutosten ja oppimisen aikaa, jolloin on opittava rakentamaan uudenlaisia siltoja ja yhteyksiä
Kun pidin yrittäjäurani alussa ensimmäiset koulutukset valtiohallinnon väelle, ymmärsin aika pian, ettei kannattanut kertoa yksityissektorin casekokemuksiani. Toimialat ja toimintaympäristökin kun on niin erilainen, minulle kerrottiin. Vaikka silloinkin ajattelin, että ihmisinä olemme kuitenkin aika samanlaisia, vähensin yksityissektorin esimerkkejä oppimiskokemusteni myötä. Opin kuuntelemaan, havainnoimaan, muokkaamaan caseja yleisemmäksi. Olen oppinut mukautumaan aina siihen ympäristöön, missä kulloinkin pääsen puhumaan hyvästä ihmisten johtamisesta, osaamisen ja oppimisen tärkeydestä, uudistumisesta ja muutoksista.
Nyt tämä aikamme suorastaan edellyttää yhteiskehittämistä, yhteistä oppimista kuin myös kykyä elää yhdessä. Ekosysteemeissä osaaminen ei ole kiinni kenenkään Y-tunnuksista eikä statuksesta vaan ideoista ja mahdollisuuksien näkemisestä.
Rakastan tätä muutosten ja oppimisen aikaa, jolloin meidän on opittava kohtaamaan ihmisiä ihmisinä
Tulin työelämään aikana, jolloin sodan jälkeen syntyneet ikäpolvet olivat vahvasti miehittäneet johtotehtävät. Pitkien palvelusuhteiden aikana oppi äkkiä, että urakehitys vertikaalisti kehittyy h i t a a s t i . Lisäksi oli tapana ajatella, että eniten osaamista on aina niillä, joilla on korkein asema ja pisin työura.
Olen oppinut mukautumaan moneen, mutta tähän en oikeastaan ole koskaan oppinut. Siis en ole halunnut oppia. Ihmisissä minua ei ensisijaisesti kiinnosta ikä, sukupuoli, kansalaisuus, ei tittelikään. Sen sijaan olen erityisen kiinnostunut siitä, mitä kukin kohtaamani ihminen ajattelee. Mistä hänen ajatuksensa kumpuavat? Minkälainen arvomaailma on? Mitä hän osaa? Miten hän suhtautuu oppimiseen ja tulevaan?
Nyt tämä aikamme antaa mahdollisuuden palata tämän ajan ”leirinuotiolle”, tasavertaiseen dialogiin, olla ihminen ihmiselle. Oleellista ei ole se, mistä tulet vaan ajatukset, kokemukset, oivaltamiset.
Rakastan tätä muutosten ja oppimisen aikaa, jossa humaanisuus kohtaa teknologian
Tuntuu kuin ympyrä sulkeutuisi elämässäni. Osa bisnesjohtajien johtamispuheista alkaa muistuttaa omiani. Keskiössä on vihdoin ihminen, oma henkilöstö. Jo digitalisaatiosta olevan keskustelun yhteydessä aloin kuulla enemmän puhetta ihmisistä, kohtaamisista, uusien mahdollisuuksien hyödyntämisestä. Neljäs teollinen vallankumous lisää kierroksia: puhe koneista, teknologiasta, koneoppimisesta kiihtyy. Tekoälyaika nostaa esille ihmisen ainutlaatuisuuden, enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Miten tästä ajasta selvitään? Kuten aiemmin olen kirjoittanut, työnmurros ei ilmoita saapumispäivää. Joillekin se on jo alkanut, monelle koko sana on outo. Meidän on opittava pohtimaan yhdessä muutoksia, vallalla olleita käsityksiä ja rakenteita. On uskallettava laajentaa näkökulmia. On harjaannutettava kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Välitettävä valittamisen sijaan. Uskallan väittää, että pärjäämme oikein hyvin, jos otamme vastuuta tulevasta, olemme avoimia uudelle, olemme kiinnostuneita, valmiita hakeutumaan keskusteluihin erilaisten ihmisten kanssa, valmiita lähtemään uudistumis- ja oppimismatkalle.
Minkälaisia ajatuksia kirjoitukseni herätti?
Riitta, joka päiväisen oppimisen intoilija 🙂
Tässä muutamia aiempia kirjoituksiani, jotka liittyvät tähän aiheeseen:
Työnmurros ja oppiminen tarvitsevat siltoja, ei siiloja
